Merikarvianjoki on oikea lohijoki Kovalla pitkäjänteisellä kalavedenhoitotyöllä olemme onnistuneet palauttamaan merilohen ja meritaimenen luontaisen lisääntymisen Merikarvianjokeen. Koskien kunnostukset, parantunut veden laatu, erittäin runsaat vaelluskalapoikasistutukset ja vapaaehtoinen laaja verkkokalastuskielto jokisuussa ovat saaneet ihmeen tapahtumaan. Lohi ja meritaimen eivät enää ole vain sattumakaloja, vaan niitä voi sesonkiaikoina menestyksekkäästi keskittyä pyytämään niin perholla kuin uistimellakin. Tule ja tutustu lähellä olevaan Merikarvianjokeen, oikeaan lohijokeen. Lohen lumoissa, tärppiä odotellessa Aidon luonnonlohen pyydystäminen vaatii kärsivällisyyttä, taitoa ja ripauksen onnea. Helppo saalis se ei yleensä ole, mutta palkitsee sinnikkään pyytäjän lopulta ruhtinaallisesti. Palatessaan synnyinjokeensa lohi lopettaa syömisen, joten sen pyyntiin perhoilla ja uistimilla liittyy monenlaista mystiikkaa. Miksi lohi sitten toisinaan ottaa hyvinkin hanakasti pyytöihin? Yleensä kalastaja saa käyttää kaiken mielikuvituksensa ja kärsivällisyytensä saadakseen sen tärppäämään. Nämä kiehtovat ominaisuudet vetävät joka vuosi kuningaskalan pyytäjät lohijoille. Paikallisia neuvoja lohestajalle Lohenkalastuksesta Merikarvianjoella on kokemusta kertynyt kunnolla vasta viime vuosina. Paljon ottipaikkoja on pitkiltä jokiosuuksilta vielä löytämättä. Tietoa karttuu koko ajan lisää parhaista perhoista, uistimista, kalastustavoista ja -ajoista sekä otollisista vedenkorkeuksista. Lohi aloittaa nousun yleensä heinäkuussa. Jos virtaus on vähäistä, kala jää odottamaan jokisuuhun veden nousua. Lohi oleilee täällä usein matalia koskia syvemmissä virtasuvannoissa, joihin kalastus kannattaa keskittää. Kutuajan lähestyessä syys-lokakuussa kalat alkavat siirtyä koskiin, erityisesti niskoille, välisuvantoihin ja koskien alle. Kutu tapahtuu loka-marraskuussa. Parhaiten lohta on saatu syys-lokakuussa, aluksi joen alajuoksulta, mutta varsin pian koko alueelta. Joen virtaamalla on suuri merkitys nousukalan aktiivisuuteen. Kutunousu aktivoituu, kun virtaus kasvaa. Usein parasta aikaa on kun virtaus nousun jälkeen kääntyy laskuun. Pitkään vallinnut tasainen vedenkorkeus saattaa passivoida nousukalan, erityisesti jos virtaus on heikkoa. Ottivinkit Lohet ovat ottaneet perhoon ja uistimeen usein lähellä pintaa uitettuna, vasta vesien kylmettyä loka-marraskuussa on pohjanläheinen uittotapa ollut tarpeen. Perhojen koot ovat tavallisesti olleet nro 8-2/0, uistimista eniten on käytetty noin 10 cm pitkiä vaappuja ja lusikoita. Väriyhdistelminä ovat toimineet ainakin musta, ruskea, punainen ja keltainen. Perhon hahmo saa olla varsin voimakas, jotta se erottuisi hyvin humuksen värjäämässä vedessä. Rauhallinen uittotapa on yleensä hyvä, mutta aina kannattaa kalaa ärsyttää poikkeavalla uitolla ja erikoisilla viehevalinnoilla. Lohen voit saada nappaamaan syksyllä aamuhämärästä lähes yön pimeyteen, joten kalastusta ei kannata lopettaa illan alkaessa hämärtyä. Kalasta hämärässä aivan pinnan tuntumassa kookkaalla tummalla perholla tai vaapulla. Huhti-tuokokuussa saadaan mereen palaavia talvikkolohia syysvieheitä värikkäämmillä perhoilla ja uistimilla. Lohen alamitta on 60 cm. Meritaimenen jokikalastus on harvojen herkkua Suomessa on hyvin vähän laadukkaita meritaimenen jokikalastuspaikkoja. Merikarvianjoella kalastusalueen laajuus, luonnonkauneus, taimenen luontainen lisääntyminen alueen kaikissa koskissa ja saaliit ovat maamme parhaasta päästä. Saaliin määrät eivät vielä vastaa entisaikojen tasoa, mutta kehitys on ollut erittäin positiivista. Merikarvianjoki soveltuu erinomaisesti meritaimen kevyeen perho- ja uistinkalastukseen. Meritaimen voi syödä lohesta poiketen myös joessa ollessaan, joten sitä voidaan ärsytysvieheiden lisäksi pyytää luonnonmukaisilla jäljitelmäperhoilla, myös pintaperhoilla. Kevään perhot ja uistimet saavat olla kookkaitakin, mutta myöhemmin pienemmät koot antavat yleensä paremmin saalista. Mustat, keltaiset, keltamustat ja oranssit nro 10-4 uppoperhot ovat olleet hyviä. Lusikat ja vaaput ovat eniten käytettyjä uistimia. Meritaimenta hämärän rajamailta Huhtikuussa pyydetään jokeen syksyn kudun jälkeen talvehtimaan jääneitä meritaimenia. Huhtikuussa alkaa kirkkaiden meritaimenten nousu merestä. Osa taimenista jää Holmankosken alapuolisille alueille herkuttelemaan merestä massoittain kudulle nousevilla norsseilla ja palaa toukokuun aikana takaisin mereen. Osa meritaimenista jatkaa nousua ylemmäksi koko jokialueelle ja jää odottamaan lokakuussa tapahtuvaa kutua. Kevätnousua voi jatkua juhannukselle saakka. Jos joessa on tuolloin riittävästi vettä, niin taimenta saadaan koskialueilta. Virtasuvannoista löytyvät varsinkin suuremmat meritaimenet, joista ne siirtyvät vasta kutuajan lähestyessä koskiin. Meritaimenen syysnousu alkaa heinä-elokuussa ja se jatkuu lokakuun loppuun. Taimenen nousuun vaikuttavat joen virtaamien muutokset samaan tapaan kuin lohella. Erityispiirteenä on varsinkin vähän veden aikaan, että sen pyynti onnistuu parhaiten hämärässä ja kesäaikaan jopa keskellä yötä. Meritaimen on lohta arempi kala, eikä se juurikaan näyttäydy hyppäämällä kuten lohi. Koskessa meritaimen voi valita varsin pienialaisen olinpaikan kivien välissä tai kapean sivu-uoman, kun taas lohi vaatii asentopaikaltaan avaruutta ja uintitilaa. Haasteellista harjusta perholla Harjusta on paikoitellen varsin runsaasti. Harjukset ovat vuosia joessa eläneenä nähneet monenlaisia pyytöjä, joten niiden petkuttaminen ei ole kovin helppoa. Parhaiten harjusta saat pienillä perhoilla, ohuella perukkeella ja täysin vapaalla perhon uittamisella. Pintaperho on lämpimään vuodenaikaan usein hyvä valinta. Parhaimmat harjukset ovat yli 50 cm pitkiä, mutta jo 30-40 cm kalan saaminen kertoo sinun hallitsevan perhokalastuksen taidon. Harjuksen alamitta on Merikarvianjoella 50 cm. Villisti hyppivää kirjolohta kosken montuista Kirjolohi on Merikarvianjoen kalastajien ehdottamasti yleisin saalis vuoden ympäri. Niitä vapautetaan pyyntikokoisena jokeen talvea lukuunottamatta kaikille kalastusalueille lähes viikoittain. Suosittelemme, että otat ruokakalaksi kirjolohta ja rajoitat itse vapaaehtoisesti harjusten ja taimenten ottamista. Näin omalla valinnallasi vahvistat luonnonkalakantoja. Kirjolohen tavoitat varmimmin koskien syvistä montuista pohjan lähellä kulkevilla pienehköillä vaapuilla, lipoilla, lusikkauistimilla, jigeillä ja perhoilla. Illan hämärtyessä siirry kalastamaan pinnan läheisyyteen. Istutuksen jälkeen kirjolohet saattavat maistella kalamiesten monenlaisia värikkäitä tarjouksia, mutta ne oppivat varovaisiksi melko nopeasti. Runsaasti vieheitä nähneen kalan narraamiseen käyvät parhaiten luonnonmukaiset pienet jäljitelmäperhot vapaasti uitettuna. Matalan veden aikaan suuremmat kirjolohet siirtyvät matalista koskista syvempiin virtasuvantoihin, joista kirjolohta kannattaa myös kalastaa. Tavallinen kalan paino on hieman alle kilosta kahteen kiloon, mutta suurimmat ns. emokalat painavat 3-7 kg. Kirjolohella on Merikarvianjoella 40 cm alamitta. Jokitaimenta kuohuista ja puskan alta Pieni osa meritaimenen 2-3 vuotiaista, noin 15-25 cm poikasista, ei lähde syönnösvaellukselle mereen kevättulvan mukana, vaan jää jokeen kasvamaan. Nämä ns. jokitaimenet voivat kuitenkin myöhemmin vaeltaa mereen kasvamaan, jos esimerkiksi ravinto käy joessa vähiin. Jokitaimenia esiintyy koko jokialueella, mutta erityisesti ne viihtyvät voimakaskuohuisissa koskissa, rantapensaiden alla ja pienissä sivu-uomissa. Jokitaimenet ovat yleensä 30-40 cm, harvoin yli 50 cm pitkiä. Parhaiten niitä saadaan pienehköillä uistimilla ja jäljitelmäperhoilla. Merikarvianjoessa taimenen alamitta on 50 cm. Suurta siikaa syksyllä Syys-lokakuussa nousee merestä kookas 1-5 kg vaellussiika kudulle Merikarvianjoen koskiin. Kutu tapahtuu usein vasta marraskuun alussa ja silloin voit parhaimmillaan nähdä iltahämärässä kymmeniä kaloja yhtä aikaa kutupuuhissa kosken alla. Varmin paikka tämän luonnonnäytelmän seuraamiseen lienee Lankosken eteläinen voimalaitoksen haara parkkipaikan tienoilla. Tyydy vain katsomaan, sillä kutupuuhat vievät siikojen ruokahalun. Ennen kutua voit yrittää siikoja koko jokialueelta erityisesti koskien alta pienillä perhoilla.