|
Linkit
|
Kesällä 2009 Nyt jo tiedämme, että Peipun koulun seuraan
lakkautettujen koulujen seuraan liittyvät loputkin Merikarvian sivukoulut. Syksyllä 2009 kaikki kunnan 1 – 6 luokkia
käyvät koululaiset opiskelevat yhdessä opinahjossa eli kunnan keskustassa Ylikylässä
sijaitsevassa Ylikylä-Ahlstömin koulussa. Samalla tontilla sijaitsevat myös yläaste
ja lukio. Tilannetta 18.11.2008 Peipun koulu seisoo edelleen paikallaan, vaikka sen toiminta kouluna onkin päättynyt. Rakennus toimii hammaslääkäri-puutarhuri -perheen asuntona. Kylien koululaiset ovat jatkaneet koulunkäyntiään Lammelan ja Ylikylä-Ahlströmin kouluissa. Syyslukukauden 2009 alusta kunnassa lakkautetaan kaikki sivukoulut, jolloin meidänkin kyliemme lapset siirtyvät kaikki Ylikylän kouluun. Koulumatkat pitenevät, mutta vielä ei tiedetä, miten kuljetukset tullaan järjestämään. Jäämme odottamaan.
KIRJOITETTU 16.8.2007 (haikeana...) Peipun koulun tarina kouluna on tullut matkansa päähän. Koululla vietettiin viimeisiä kevätjuhlia 3.6.2005, sillä säästösyihin vedoten kunta päätti lopettaa koulun. Oppilasmäärä ja ennusteet laskivat niin alas, että päättäjien mielestä oli aika laittaa koulu kiinni. 78 vuoden ajan koulua on käyty omassa kylässä,
mutta nyt joudutaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen, kouluikäiset jakaantuvat
kahteen kouluun, Lammelaan ja Ylikylään. Koulukiinteistö on nyt myyty, ja yläkerran vuokralaiset ovat muuttaneet muualle. Uudet omistajat ovat muuttaneet koululle. Ahkera remontointi on käynnissä. Pihaa koristaa iso trampoliini, joka sinänsä sopii hyvin vanhan koulun pihakalusteeksi. Pihalle on lisäksi ilmestynyt aika katras kaneja, joita lapset käyvät katselemassa. Elämä ja toiminta jatkuu koulun pihalla, vaikka varsinainen koulutyö onkin päättynyt.
|
|
Vuoden 2002 kohokohtia: * Peipun koulun 75-vuotisjuhla pidettiin 29.9.2002. Juhliin osallistui kaikkiaan lähes 200 koulun entistä ja nykyistä oppilasta ja opettajaa. Juhlapuhujana oli dosentti Kalevi Österman ja historiikin esitteli koulun eläkkeellä oleva opettaja Reijo Ostamo. Nykyiset oppilaat esittivät ohjelmaa, joka television avulla välitettiin koulun kaikkiin tiloihin.
* Peipun Kirjatupa toimi 21.10.2002 - 3.6.2005 Merikarvian pikkukouluille perustettiin sivukirjastoja sen jälkeen kun kirjastoauto lopetti toimintansa. Lammela ja Kuvaskangas olivat avanneet kirjastonsa jo aiemmin. Peipun kirjatupa avattiin juhlallisin menoin 21.10.2002. Kirjatupa oli auki talvella kouluaikoina ja kesäisin lentopalloiltoina. Kirjakokoelma vaihdettiin noin kolmen kuukauden välein. Jos Kirjatuvalta ei löytynyt jotakin kirjaa, sen voitiin tilata kunnan pääkirjastosta ja se toimitettiin Kirjatupaan, jos se vain oli kirjaston kokoelmissa. Kirjatuvan toiminta loppui kun koulu lopetti toimintansa 3.6.2005.
|