Suomeksi in English på svenska
Ajankohtaista
Kuulutukset ja ilmoitustaulu
Ta­pah­tu­ma­luet­te­lo
Ajankohtaista > Kuulutukset ja ilmoitustaulu > Pori tavoittanut yli 70-vuotiaita hyvin puhelimitse – soitot jatkuvat

Pori tavoittanut yli 70-vuotiaita hyvin puhelimitse – soitot jatkuvat

Julkaistu 8.5.2020
Näkyvissä 8.5.2020 - 15.6.2020
Porin perusturva on huhtikuun alkupuolelta alkaen tavoitellut toiminta-alueensa yli 70-vuotiaita asukkaita puhelimitse. Puheluilla on haluttu varmistaa, että kotona asuvat ikääntyneet saavat tarvitsemaansa apua koronaepidemian aikana.

− Olemme tavoittaneet yli 12 500 Porissa, Ulvilassa ja Merikarvialla asuvaa ikäihmistä, eli puheluita on soitettu suuri määrä. Runsasta tuhatta henkilöä ei ole tavoitettu ja heille kokeilemme soittaa uudelleen. Jokaiseen tiedossamme olevaan ikäihmisen puhelinnumeroon on yritetty soittaa kolme kertaa, kertoo vanhuspalveluiden päällikkö Tarja Hagback.

Puhelinnumeroita toimittaneelta yritykseltä ei saatu kaikkien Porin perusturvan alueella asuvien ikäihmisten puhelinnumeroita ja niitä pyritään edelleen selvittämään, jotta myös heidät tavoitettaisiin.

− Aivan jokaisen ikäihmisen puhelinnumeroa emme saa käyttöömme, koska osa numeroista on salaisia tai prepaid-liittymiä. Joillain ikäihmisistä voi myös olla käytössä esimerkiksi lapsensa tai muun läheisensä nimissä oleva liittymä. Jatkamme ikäihmisten tavoittelua, mutta mikäli soittoa ei kuulu ja kaipaa apua, pyydämme soittamaan ikäihmisten palvelunumeroon, Hagback sanoo.

Ikäihmisten palvelunumero (puh. 02 623 4466) on avoinna arkisin klo 8-16. Palvelunumeroon voi soittaa, mikäli kaipaa apua tai tukea esimerkiksi ateriapalveluiden, kauppapalveluiden ja kotihoidon järjestämiseen.

Perusturva jatkaa ikäihmisten tavoittelua puhelimitse. Puheluja soitetaan arkisin klo 8-16 välisenä aikana ja ne tulevat 044 701 –alkuisista Porin kaupungin puhelinnumeroista. Puhelinnumeroissa ei ole käytössä vastaajapalvelua.

Lisätietoja antavat:
Tarja Hagback, vanhuspalveluiden päällikkö, puh. 044 701 6601
Pirjo Rehula, vanhuspalveluiden johtaja, puh. 044 701 4463

Aiheeseen liittyvää materiaalia:
www.pori.fi/korona
Päivitetty 8.5.2020 - Tulostettava versio -
 
 
 Merikarvian kunta • Kauppatie 40, 29900 Merikarvia • puh. 044 7246 333 • etunimi.sukunimi@merikarvia.fi
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations Oy