Suomeksi in English på svenska
Ajankohtaista
Kuulutukset ja ilmoitustaulu
Ta­pah­tu­ma­luet­te­lo
Ajankohtaista > Kuulutukset ja ilmoitustaulu > Merikarvian kunta on päivittänyt korona-ohjeistustaan. Ohje astui voimaan 8.1.2021 ja päivitetään tarvittaessa, viimeistään 31.1.2021.

Merikarvian kunta on päivittänyt korona-ohjeistustaan. Ohje astui voimaan 8.1.2021 ja päivitetään tarvittaessa, viimeistään 31.1.2021.

Julkaistu 9.1.2021
Näkyvissä 9.1.2021 - 1.3.2021
Merikarvian kunta / koronaryhmä 8.1.2021
Merikarvian kunta on päivittänyt korona-ohjeistustaan. Tämä ohje astui voimaan 8.1.2021 ja se päivitetään tarvittaessa, viimeistään 31.1.2021.

Koronan osalta Merikarvian tilanne on ollut koko epidemian ajan hyvä. - Edistämme kuntalaisten ja kunnan työntekijöiden turvallisuutta ja estämme tartuntojen leviämistä toimimalla ennakoiden, toteaa kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival.
Kehotamme edelleen käyttämään maskeja asiakaspalvelutilanteissa ja suosittelemme maskeja asiakkaille.
Kunnan työntekijöitä kehotetaan käyttämään kasvomaskia tai visiiriä kaikissa sisäisissä ja ulkoisissa asiakaspalvelutilanteissa. Kehotus koskee myös huoltajia, saattajia ja muita ulkopuolisia aikuisia (yli 15 vuotiaita), jotka liikkuvat kunnan tiloissa. Maskit ovat käytössä yläkoulussa ja lukiossa myös oppilailla.

Kunta huolehtii, että maskeja on riittävästi työntekijöille ja oppilaille/opiskelijoille. Seuraava tilaamamme maskierä saapuu kuntaan maanantaina, toteaa tilauksia koordinoiva palvelujohtaja Ritva Myllyviita.

Vaikka tilanne Merikarvialla on hyvä, kunta suosittelee koronan leviämisen ehkäisemiseksi maskin käyttöä kaikissa julkisissa sisätiloissa, esimerkiksi kaupoissa, ostoskeskuksissa, pukuhuoneissa, samoin sosiaali- tai terveyspalveluissa asioidessa. Kasvomaskia tulee käyttää joukkoliikenteessä, matkalla koronavirustestiin ja kun saapuu riskialueelta. Maskin käyttö on hyödyllistä itselle ja huomaavaista muita ihmisiä kohtaan, toteaa kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival.

Merikarvian kunta jakaa vähävaraisille kangasmaskeja Merikarvian terveysasemalla arkisin klo 8:00 – 12:00.
Kokoontumisia ja fyysisiä kontakteja pyritään välttämään
Kunnan järjestämässä aikuisten ryhmäharrastetoiminnassa, ryhmäliikunnassa ml. kansalaisopistojen toiminnassa kokeillaan kevätkaudella etänä toteutettavia kursseja. Merikarvian kunta on myös päättänyt avata vapaa-aikatoimen tiloja rajoituksin ajalla 11.1.- 31.1.2021, lisätietoa verkkosivuillamme ja somessa. Suosittelemme luonnollisesti edelleen myös ulkoliikuntaa.

Varhaiskasvatus ja esiopetus jatkuu päiväkodilla. Samoin jatkuu lähiopetus peruskoulussa ja lukiossa.

Asiointi kunnan työntekijöiden kanssa suositellaan hoitamaan puhelimitse ja sähköpostitse. Välttämättömiä asiakaskäyntejä ja tapaamisia varten voi tehdä ajanvarauksella.

Kaikki yli 5 hengen palaverit ja kokoontumiset suositellaan pidettävän etänä. Suositus koskee kaikkia kunnan sisäisiä ja ulkoisia kokouksia, mukaan lukien kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja lautakunnat.

Kunnanviraston sisäiset ruokailu- ja kahvitaukohetket on rajattu maksimissaan 5 henkeen. Ruokalan lisäksi käytetään kunnanhallituksen huonetta ja valtuustosalia. Ennen ruokailuun tuloa pestään ja desinfioidaan kädet.

Edelleen on voimassa 15.10. voimaan tullut valtakunnallinen julkisten alojen etätyösuositus. Kaikissa töissä, joissa työtehtävät mahdollistavat etätyön, tulisi mahdollisuuksien mukaan siirtyä etätöihin. Etätyöstä sovitaan oman esimiehen kanssa. Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille.

Työntekijöitä suositellaan toistaiseksi pidättäytymään myös erilaisista vapaa-ajalla tehtävistä yli 5 hengen kokoontumisista. Useamman henkilön altistuminen samanaikaisesti voi hankaloittaa monen toimipisteen toimintaa. Tämä on hyvä huomioida myös muilla työpaikoilla. Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille.
Alueellisia suosituksia ja ohjeistuksia tulee noudattaa
Edelleen on tärkeätä muistaa hyvä käsihygienia, turvavälit, kontaktien ja turhan liikkumisen vähentäminen. Koronavilkku-sovelluksen lataaminen puhelimeen on erittäin suositeltavaa.

Koronatestiin on hakeuduttava heti lievien oireiden ilmaannuttua. Soita koronaneuvontapuhelimeen, joka palvelee numerossa 02 623 4333 (joka päivä klo 8-16). Koronaneuvontapuhelimessa sinulle tehdään hoidon tarpeen arviointi ja pääset tarvittaessa koronatestiin (os. Maantiekatu 31) tai infektiovastaanotolle (os. Otavankatu 3). Voit tehdä myös netissä oirearvion osoitteessa www.omaolo.fi.
Koronatiedote 8.1.2021 (PDF-dokumentti, 521 kt)
Päivitetty 11.1.2021 - Tulostettava versio -
 
 
 Merikarvian kunta • Kauppatie 40, 29900 Merikarvia • puh. 044 7246 333 • etunimi.sukunimi@merikarvia.fi
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations Oy